koirat

koirat

18. tammikuuta 2016

Pakkasta ja pentunäyttely

Vuosi 2016 on alkanut kovan pakkasen siivittämänä. Kylmää on ollut niin paljon, että Wuoksen agimöllikisat on jouduttu perumaan jo kaksi kertaa, treenit on peruttu pakkasrajan takia eikä pitkille lenkeille ole päästy :(  Pakkasta on ollut -20 ja ylikin!

Tapanina sentään päästiin LAU kinkunsulatusepiksiin, jossa Saimi kisasi sekä mölleissä että ykkösissä ja Pii 2-3- luokassa. Saimi taisi sijottutua palkinnoille mölleissä, ykkösissä ei. Piille hylky 2-3 -luokan radalta, mutta itseasiassa rata sujui hyvin, Pii ei vain halunnut mennä puomille, vaan sujahti puomin alla olevaan putkeen.

Loma joulukuun lopussa.
Pii ja pään aluset :)

Hurma täytti 8 kuukautta 3 päivä tammikuuta. Paino on noin 10 kg ja säkä n. 43 cm .
Hurma 8 kk
17.1.2016 Lahden pentunäyttely, tuomarina Karin Bergbom.
Oltiin kehässä yhdessä Hurman veljen Rikun kanssa: Riku 1. ja Hurma 2. , kumpukin sai kunniapalkinnon!
Hurman arvostelu: hyvin kehittynyt, hyvät mittasuhteet, erinomainen pää jossa hyvä vahva kuono, kauniit silmät. Korvissa voisi olla hieman enemmän nostetta. Hyvä kaula & ylälinja, riittävä eturinta ja luusto, hyvin kulmautunut takaa. Korkea hännän asento, liikkuu sivulta hyvin, edestä leveästi. Karva ok. Miellyttävä luonne. 


Hurmaava Hurma